maanantai 3. joulukuuta 2012

Maanantai 15.10.2012 MoMA




Maanantaina 15.10. oli vuorossa tutustumiskäynti MoMA:an ( The Museum of Modern Art) klo 13 Keskuskirjaston tutustumiskäynnin jälkeen. MoMA sijaitsee 53. kadulla 5. ja 6. Avenuen välillä, jonka luokse meillä oli aikaa ilmestyä tunnin verran. American Studies –porukkamme jaettiin kahteen pienempään ryhmään ja kumpikin sai oman oppaansa esittelemään MoMA:n rakennusta ja nykytaidetta. Oma oppaamme vei meidät aluksi ulkopihan läpi, josta löytyi patsaita, allas ja kasveja. Hän esitteli meille mm. tauluja, videon ja taideteoksen, joka koostui kahdesta suuresta metallilevystä, ja analysoi niitä kanssamme kertoen lopuksi myös hiukan taiteilijoiden ja teosten taustoista. Pidin hyvin paljon itse rakennuksesta, joka oli oppaan mukaan pyritty suunnittelemaan hyvin eläväiseksi tilaksi eikä niin tyypilliseksi museoksi, esim. MoMA oli hyvin erilainen verrattuna The Metropolitan Museum of Art:iin. Rakennuksen 150 000 taideteoksesta emme valitettavasti moneenkaan ehtineet tutustua, koska keskityimme noin 5 teokseen koko kierroksen aikana. Tutustumiskierroksen jälkeen saimme käydä halutessamme MoMan museomyymälässä, josta löytyi myös suomalaista designia.  






The tale of us visiting MoMA 


MoMA stands for Museum of Modern Art, which describes the place pretty well. Some of the pieces of art there were so “modern” that it didn’t seem to make any sense. For example a plain white painting, didn’t get much out of that… The guides were all chatty and we were discussing some of the artworks quite a lot. Unfortunately there was so little time and we couldn’t go and see what would personally have interested everyone the most. It was still enough walking and talking, and the guides picked rather interesting pieces so at least it wasn’t boring. Outside the building, in a courtyard, there was a small statue garden. It was full of interesting statues, few of which were kind of quirky. But anyways the statues were cool and so was the whole MoMA. Again, it would have been nice to take a bit more time to see more of the museum
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti